lauantai 17. marraskuuta 2012

Wanhaa ja uutta

Tänään on touhuiltu tyttären kanssa kaikenlaista. Ensinnäkin kaiveltiin kaapeista esille piilossa olleita pikkuesineitä. Pienen hetken oven takana olleet tavarat tuntuvat taas uusilta, kun eivät ole olleet kaikenaikaa silmien alla. Nyt sitten seuraakin ETSINTÄKUULUTUS: Etsintäkuulutan tällaiseen sirotinkoriin kuuluvan sirottimen korkkia. Korkki olisi todennäköisesti sellainen, jossa on useampi reikä, mutta minulle kelpaa tuollanenkin yksireikäinen. Olisin valmis maksamaan korvauksen, mikäli vain saisin tämän jälleen kokonaiseksi. Eli nyt kaikki kaivelemaan lusikkalaatikkoja ja kaapinpohjia!


Heti aamusta innostuin räpläämään tarrat pois työpaikalta hamstratusta tuliaiskarkkipurkista. Joskus tuosta liukkaanhivakasta kielestä on onneksi hyötyäkin. Kerkesin nimittäin juuri ja juuri livauttaa sanoa "Minä haluan!", kun kysyttiin kuka karkkipurkin haluaa. :D Siinä purkkia ihmetellessäni huomasin, että korkista saa auki pohjan ja sinnehän piti saada värkätä paperikukkasia. Mitähän tytär sinne sitten keksii laittaa, vai täytetäänkö purkki pikkuleivillä?



Puoliltapäivin huomasimme edelleen olevamme yöpaitasillamme. Kiitos isännän sisaren, joka tuli herättämään meidät värkkäystranssista! :D Siinä meinasi jäädä Runokkipuodit ja kaikki muu touhu ihan kokonaan väliin. Runokista löysimme molemmat sitä mitä olimme sinne menneet hakemaan. Tytär sai ohutkärkiset tussikynät ja ihanan pikkuvihkon ja mie valkoista ohutta paperinarua. Helmivarastokin kasvoi jälleen uudella pikkupussilla.Tytär kerkesi aloittaa omilla hankinnoillaan ja minusta jälki on hienoa viisivuotiaalta. Katsokaa vaikka itse!

 Omat suunnitelmani ovat vielä vaiheessa. Suunnitelmissa ei kuitenkaan ole paperikukkasia, vaan jotakin aivan muuta. Mitähän näistä saan aikaseksi? Siitä sitten seuraavalla kerralla!

Runokkiin oli tullut kaikenlaista kivaa jouluhärpäkkää ja tiedänpähän mihin loput veronpalautukseni sijoitan. Niin tietysti sillä ehdolla, etteivät kaikki kulu pukinpaketteihin! Lopuksi vielä kuvaa kaupantekijäisestä, jonka päälle on ripoteltu hileet ja kiilteet.  Mukavaa värkkäysviikonloppua toivottelen teille kaikille!

4 kommenttia:

  1. Teil on ollut mukava värkkäyspäivä, tuo saamasi purkki on tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti. Kivaa on ollut ja tänään jatketaan edelleen. Onneksi pihalla sataa, joten sinne ei houkuttele mennä. Näinpä käytämmekin koko piiiitkän päivän muuhun mukavaan.

      Poista
  2. Minä lupaan pitää silmäni auki, aivan kuin olisin tuollaiseen törmännyt useinkin!

    PS. Mun blogissa on sulle haaste ;D

    VastaaPoista
  3. Luulen et oot törmänny. Ei nuo niin harvinaisia ole, mulla tosin ukin peruja ja kivannäkösiä omaankin silmään. Niin että kuviako? Hmnnn....=O)

    VastaaPoista