sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Risulintu

Välipalahaukkaisuna kokeilin risulinnun tekoa tuolla ulkoilessani. Työn seurauksena joudun miettimään uskallanko neuloa tuota pipsaa eteenpäin, vai jäänkö hoitelemaan käsiäni kuntoon. Tämän viikonlopun saldona kun on useampi reikä keskellä peukkua tai sen hankaa. Onneksi ovat vain pistoreikiä, eikä viiltoja. Pitäisiköhän ottaa vinkistä vaari ja todeta, että minulla on risutöissä peukalo keskellä kämmentä. Muitakin kokeilemisen arvoisia ideoita olen eilisen ja tämän päivän mittaan mukaani haalinut. Kun ois vain aikaa ja mahdollisuutta niitä vielä toteutellakin. Niin ja kaikki vehkeet ja vermeet niiden toteuttamiseen. Tämäkin risulinnun teko on kulkenut kalenterin reunassa jo vuodenpäivät. Tunnollisesti kuitenkin vuoden vaihteessa siirsin huomautuksen tämänkin vuoden kalenteriin. Vielä kun muistan, niin kirjaanpa sinne tämänpäiväisenkin ideani vanhoista ikkunanpokista. Meinasin niitä sommitella sängynpäädyksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti