tiistai 1. toukokuuta 2012

Pääsiäisestä vappuun

Pääsiäisen ja vapun väli hurahti huomaamatta, toki silläkin että sisälsi sairastelua. Nyt vietin erittäin tuotteliaan vapunpäivän ulkosalla tarkoituksenani heilutella haravaa pitkin puolenhehtaarin "puutarhaa". Yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen. Räpsin sitten lopuksi valokuviakin tänne tuotavaksi.
Kerroinkin varmaan jo jossakin välissä, että olen kasvattamassa Mustasilmä Susannan taimia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että onnistuin yli odotusten. Pihalla törmäsin isännän jättämään ritelikköön, jonka sitten haalasin terassin kaiteen viereen. Tuossa vanhassa (ukin aikasessa) puulaatikossa minulla on pitkin vuosia kasvanut milloin salaattia, kesäkukkia kuin syksyisin kanerviakin. Nyt kun tarviin lisää kasvutilaa nopealle köynnöskasville, sain näistä oivan yhdistelmän siihen tarkoitukseen. Ruukut odottavat todennäköisesti persiljaa ja tilliä, joita meillä sitten menee minun toimesta aikas runsaasti. Kolmeen purkkiin kylvin myös ruohosipulia, joka minusta on niin kaunista ihan kukkanakin. Tosin meillä sitä syödään lähes joka aterialla, sitten kun se kasvaa tuolla omalla pihalla. Ne minä tosin kaivan penkkiin, sitten kun se aika koittaa.

Lumipalloheisi sai myös "linnunpesän" oksilleen. Pesän olen joskus punonut riippakoivun pudonneista oksista ja kun ne vielä kerran kasassa pysyivät, niin sain idean ripustaa ne näin. Toisen vein syreenin oksille.

 Kevään ensimmäiset kukkaset meidän pihassa. Tästä voisi todeta, että paistaa se aurinko risukasaankin. Tälle penkille pitänee tehdä jotakin tämän kevään/alkukesän aikana, mutta kukkikoon nyt kevätkasvit ensin.
 Sinkkiämpärin sain nelikymppislahjaksi naapurilta. Ämpäri oli täynnä kaikkea hyödyllistä tavaraa aina ryppyvoiteesta kaukonäkökakkuloihin. Myös lahjan saajan puuhastelut oli huomioitu sisällössä. Sankosta nimittäin löytyi puutarhakäsineet ja erilaisia työkaluja, lajiltelma pihtiä ja leikkureita, vasara, rullamitta...kaikki tuiki tarpeellisia värkkäävän nelikymppisen elämässä. Vati onkin sitten ukin peruja. Katsotaan nyt mennäänkö kivillä koko kesä, vai tuleeko täytteeksi perinteisiä orvokkeja. Ostin tosin orvokeille sinkkiset kahvasaavit, että niillekin on nyt jo paikat valmiiksi mietitty.
 Pitihän minun vielä rukata myllynkivistä ja nallukasta vielä asetelma. Koriin todennäköisesti laitan Koristekrassia, jota minulla on myös tuossa kasvamassa muutamia kappaleita. Krassi ei tänä vuonna itänyt ihan niinkuin olisin toivonut, mutta muutaman ison yksilön onnistuin kasvattamaan. Krassin saa koristeekseen myös vanha ruostunut maitopänikkä, joka nököttää tuolla pihansuussa vanhassa kelkassa kiven päällä. Taustalla olevaan saviruukkuun pistän myös Mustasilmä Susannaa, jonka vedän langan avulla räystään koukkuun kasvamaan.
 Tuo taulu oli minulle niin mieluisa, että virittelin sen edelleen kesäksi ulko-ovemme viereen. Kesäisemmät rusetit, lehmänkello ja myrskylyhty seuranaan saapi nyt siinä kesänsä viettää.
 Ristikoista lähti linnunpesät koristepensaiden oksille. Tuonne tulee vielä jotain, mutta kukkaa en sinne vie, kun paikka on aivan liian kuuma. Ainakaan en vielä ole sellaista kukkaa onnistunut löytämään, joka tuossa paikassa viihtyisi.
Meidän käppyrämänty sai tänään sitten "rölliportaat" rungolleen. Jotenkin ne vain siihen kuului ja olkoon nyt siinä toistaiseksi. Portaille pistän kiemurtelemaan köynnöskrassin, mikäli onnistun ne kasvattamaan. Työnalla ovat edelleen joten aika vasta näyttää nousseeko mitään pinnalle ja lähteekö kasvu sujumaan odotetusti.
 Pitihän Röllille jakkarakin värkätä. Oli isäntä vain ostanut niin huonoja nauloja, että heti kieroon menivät, kun löi. Miehen avustuksella saatiin jakkara kasaan sellaisella työnjaolla, että minä pidin ja isäntä löi. =o) Tuonne portaiden juurelle tulee jakkaralle paikka, muttei ilman lapiota onnistunut suoraan saada. Niinpä asennustyö jäikin toiseen päivään. Jakkaralle laitetaan sitten kesän alkaessa ruukussa tuo edellä mainitsemani köynnöskrassi, mikäli saan ne tuosta itämään. Hittaasti itävät, liika hittaasti. =o(

2 kommenttia:

  1. Mukava blogi sinulla,tulen tänne toistekkin.
    Tosi upeita käsitöitä olet tehnyt.
    Tuollaiset rölliportaat on minullakin pihamaalla, suuren kiven vieressä.
    Iloista ja ihanaa toukokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotädille. Mukavaa kesää ja juhannuksen aikaa myös sinulle!

      Poista