lauantai 1. joulukuuta 2012

Vauvalle tumput ja töppöset + ohje

Näitä on tehty hartaudella kummitytön vauvalle useamman päivän ajan ja tänään sain sitten viimein viimeisteltyä. Tässäpä teidänkin nähtäväksi rakkaudella silotellut vauvan muistamiset.




Rimpsureunahan oli Drops Desingin ohjeella. Lyhyesti vielä kerran: varsi kaksi oikein, kaksi nurin neuleella. Perusjuttuhan on, että silloin silmukkamäärä puikolleen on neljällä jaollinen. Esimerkiksi kahdeksan silmukkaa puikolla. Aloituksessa luodaan tuplamäärä silmukoita, eli jos normaali varressa on silmukoita 8 puikollaan, niin luodaan 16 puikolleen. Ja aina 64 silmukkaa koko työhön. 

Ensimmäisellä kierroksella neulotaan 6 oikein, 2 nurin, 6 oikein, 2 nurin. Toista seuraavalla puikolla aina kierros loppuun. Liitä niinkuin normaalisti sukan tai lapasen varsi ympyräksi. 

Neulo seuraava kierros toistaen ensimmäisen kierroksen mukaisesti. 

Neljännellä kierroksella kavenna kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen, kaksi oikein ja jälleen kaksi seuraavaa oikein silmukkaa yhteen. Nurjat silmukat kuten edellisellä kierroksella. 

Viidennellä kierroksella neulo 4 oikein, kaksi nurin toistaen kierros loppuun. 

Kuudennella kierroksella neulo jälleen kaksi ensimmäistä oikein silmukkaa yhteen ja seuraavat kaksi oikein silmukkaa yhteen, Neulo nurjat silmukat kuten edellisellä kierroksella. 

Seitsemännellä kierroksella pitäisi neuleen jatkua normaalina kaksi oikein, kaksi nurin neuleena aina varren loppuun saakka. Jatka kuten normaali lapanen tai sukka.

2 kommenttia: