No sainhan jotakin aikaseksi tällekin päivälle! Tai oikeastaan isäntä sai. ;o) Juoksutin häntä nimittäin parhaani mukaan niiden kaksien piiiitkien päikkäreiden välissä, jotka hän onnistui ottamaan tänäänkin. :D Tämä naulakko on ollut jo jonkin aikaa valmiina ja odottanut miehen kultaista kosketusta. Nyt se on sitten viimeinkin paikallaan. Huiveja tuskin kannattelee lopun ikäänsä, mutta pistimpä malliksi ne tuohon roikkumaan.
Vanhaa tavaraa jälleen kierrätin. Naulakko on isännän veljen kädenjälkeä ja minun uuteen uskoon tuunaama. Pitsi on virkattu joskus viime talvena tyynyliinaan. Ihan ite maalasin väärän värisen naulakon uudelleen ja kävin tuolla meidän aarreaitassa penkaamassa. Kuinka ollakaan sainhan koukut irroteltua, mutta sitten piti sotkea tuo parempi puolisko käyttämään akkukonetta. En nimittäin saanut ruuvikärkeä irti ja vaihdettua sopivammaksi. Tytär seurasi sivusta touhujani ja kyseli akkukoneen otettuani, että osaatko sinä äiti ihan varmasti käyttää tuota?! Vähänkös minulla tuli kiire muihin hommiin, kun huomasin ruuvikärjen "juuttuneen". :D
Että sillä lailla. Vielä on kuitenkin huominen aikaa touhuta. Jospa se minullakin tuo ruoto jo antaisi periksi. Mukavia touhuja kaikille!
kaunis hylly, ihanat nuo kengät.
VastaaPoistaMuutaman kerran olen työkaluja piilottanut kun ne käsissäni ovat jumittuneet:))
Piiloon, piiloon! :D Eilen luulin että minulle oli tehty samanlaiset, kun silitysrauta vuosi veden alustalle! :D
VastaaPoista