Iltojemme ilona värkkäsimme lähestulkoon koko perheellä punutulkkuja. Tytär halusi vyyhetä lankaa DVD-kotelon päälle ja onnistuikin siinä yhtä nopsaan kuin ätinsä. Isä joutui sitomaan pyrstönympäryslangan. Eihän siitä olisi tullut meidän voimilla yhtään mitään. Nokan liimaajaksi pistin tyttären. Jaaps, mutta mitä tekemistä sitä sitten minulle jäikään?! No joo. Langan vyyhteemisen lisäksi kasasin punatulkut ja liimailin näihin kesällä keräämiini uppo-oksien vänkyröihin. Onse muuten kuumaa kamaa tuo äiteen uusi liimatykki! Näpit siinä meinasi väksitenkin palaa, mutta oispa jälleen tämäkin homma jäänyt tekemättä ilman tuota työkalua!
Minnepä muualle oksankänkyrät oisin voinut pistää kuin tyhjään kirnuun. Oli siinä joskus kukkakin, mutta sille taisi käydä, noh niinkuin kukille tahtoo yleensä käydä. Ainakin minun huushollissa. :D Joskus ajattelin sitä käyttää sateenvarjotelineenä, mutta kyllästyin etsimään niitä kirnun pohjilta, kun yleensä suosin niitä taskuversioita niistä.
Tsirp tsirp! Kymmenen punatulkun tekemiseen meni pari iltaa, eli noin kaksi tuntia yhteensä. Enempää ei illan aikana kerkiä. Purkulankaa ei kannata näissä käyttää. Tulleepi vain pahamieli. Novitan hahtuvaisesta saa sulosen pörhöisiä. Minulla tässä jotain keinokuitua mustaa, harmaa ja punainen varmaan seitsemänveljestä lankaa. Kätevästi kuiteskin saa vajutettua tähdelankoja näihin. =o)
- "Ootkos muuuten kuullut Vieno, että teko-ohjeet löytyvät Novitan sivustoilta?"
Mikäli joku innostuu kokeilemaan, niin ohjeetkin löytyy täältä netistä. Linkkiä en tähän nyt ennätä etsiä, mutta googlatkaa punatulkkuja villalangasta -hakusanalla, niin Novitan sivut löytynevät sitä kautta. Värkkäysintoa toivottelen ja ihania ideoita siihen päälle! =o)
Ompa iloinen asetelma punatulkuista ja oksista.
VastaaPoistaKiitti! Näitä oli kiva värkätä. =o)
VastaaPoistaheipä ihania punatulkuja ja tosi kaunis astelma.millä välillä sä kaikkee kerkeet tekeen mut sinä olet niin nuori viel ja sulla se kiva apulainen siel kotona.mut on kyllä ihania joulutunelmaan saa sun joulu jutuista.
VastaaPoistaKiitos vaan magdaleena. Kiva jos sivut antaa joulutunnelman. Niinkuin tiedät, aloitan joulunodotuksen jo juhannuksena! :D Eräs tuttava sanoi kerran, et meidän keittiö on kuin joulupukinpaja, kun siellä oli kaikki hile- ja helmipurkit työtasoilla levällään ja kuivumassa olevat tontut ja kranssit ikkunalaudoilla ja vapaissa taulunkoukuissa.
VastaaPoistaNiin millä välilläkö? ...anna mulle lankaa ja koukku! - ajasta ei niinkään väliä! :D
VastaaPoista