perjantai 6. tammikuuta 2012

Tervetuloa käsityöblogiini

Käsityöharrastukseni on saanut mielessäni sellaiset mitat, että ajattelin tallentaa tänne tekemiäni töitä, joita olisi sitten mukava katsella jälkikäteen. Toivon, että sivuilla vierailevat saisivat innostuksen kipinän töistäni, tai vain lisää uusia ideoita omiin töihinsä. Toivon myös itse saavani vastavuoroisesti saman kohtelun.Harrastukseni on seurannut minua aina lapsuudesta lähtien. En edes muista mikä sai minut kokeilemaan ensimmäisiä silmukoitani, luulisin että äitini antama malli. Sen kyllä muistan, kuinka virkkasin loputonta ketjusilmukkajonoa isän rakentaessa meille uutta taloa. Hehkulampun valossa istuin sahapukilla ja virkkasin. Todennäköisesti virkkaus on tauonnut vain silloin, kun olen räpättänyt jutella isäni kanssa, sillä en osaa tehdä mitään suuni käydessä.

Äitini antoi minulle alkeet; muistan neuloneeni lapaset ja sukat ennen kuin ne tulivat koulun käsityötunnilla.
Ensimmäinen käsityöopettajani antoi minulle kehut; töistäni näki aherruksen tulokset.
Isäni antoi minulle tekemisen palon ja innostuksen sekä hyvänmielentunteen valmiista työstä; tekemällä siten itse.

Äitini sanoja lainaten: "Isäsi tekee raudasta mitä vain ja sinä langasta tai kankaasta." Tänään aion olla noiden sanojen väärti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti